ICPAN 2013- 2nd International Conference for Perianaesthesia Nurses 19.-22.9.2013, Dublin, Irlanti, Pirjo Hummelin ja Kirsi Ovaska

ICPAN 2013
2nd International Conference for Perianaesthesia Nurses
Dublin, Irlanti 19.9-22.9 2013

Pirjo Hummelin, sh
Kirsi Ovaska, sh
HYKS, Jorvin sairaala

Osallistuimme Dublinissa pidettävään anestesiakonferenssiin. Lähdimme matkaan suorien lentojen rajallisuuden vuoksi jo maanantaina 16.9 ja paluu oli seuraavan viikon maanantaina 23.9.
Dublin on kiehtova kaupunki ja siellä on paljon nähtävää. Dublinin nimi iiriksi tarkoittaa ”aidatun kahlaamon kaupunkia”. Asukkaita on n. puoli miljoonaa ja koko Irlannissa n. 4,5 miljoonaa.
Parina vapaapäivänämme käytimme ajan tehokkaasti hyväksemme ja pyrimme tutustumaan kaupunkiin kaikessa rauhassa.

Käytimme Hopp-on-Hopp-off-bussia, jonka mukana saimme kokonaiskäsityksen kaupungista. Kuljettaja kertoi nähtävyyksistä ja virkisti lauluilla juttujaan ilmeisesti kansanluonteeseen kuuluvalla tavalla.
Tutustuimme myös ”välttämättömiin” kohteisiin kuten Guinnessin panimoon ja Jamesonin tislaamoon.
Arthur Guinnessin panimo (v:sta 1759 lähtien) työpaikkana on ollut edistyksellinen; työntekijöille on kuulunut terveydenhuolto sekä kaksi tuoppia panimon omaa olutta. Kaupungin keskustaa hallitsee Christ Church Cathedral v:lta 1028. Se on perustettu maalle, jolle tarun mukaan ovat viikingit nousseet maihin.
Pubissa vieraillessamme innostui banjonsoittaja virittämään soittimestaan hienon version ”Finlandiasta” kuultuaan, että olemme Suomesta. Kappaleen jälkeen hän sai ansaitusti raikuvat suosionosoitukset.

Hotellimme oli pieni ja perinteisen tyylinen Charles Stewart Guesthouse. Aamiainen oli tyypillinen irlantilainen sisältäen munaa, kinkkua, papuja ja tomaattia. Konferenssi sijaitsi n. 40min matkan päässä kaupungista ja kuljimme sinne LUAS-raitiovaunulla. Citywest Hotel on iso hotelli-, konferenssi- ja golfkeskus ja se sopi tilaisuuden pitopaikaksi erittäin hyvin.

Torstaina 19.9 avajaispäivänä kävimme ilmoittautumassa ja kiinnittämässä posterimme sille varatulle
paikalle. Seuraavana päivänä alkoivat luennot. Mieleenpainuvin oli Tasmanialaisen hoitajan tekemä esitys turvallisuudesta otsikolla ”Can’t intubate can’t ventilate”. Turvallisuutta korostettiin jälleen vertaamalla sairaalakäytäntöä lentoliikenteen toimintaan. Anestesioissa ilmenevistä ongelmista 70% on ilmatieongelmia. Hän esitteli sairaalassaan olevaa käytäntöä. Vaikean intubaation pöydässä on liikennevalovärein koodattu laatikot välineineen ilmatieongelmien hoitamiseksi.

Lauantain mielenkiintoisin anti oli paneelikeskustelu usean eri maan edustajien kesken: heräämön minimimiehityksestä ja heräämön preoperatiivisesta toiminnasta. Esitimme myös posterimme ”Holding – preparing the patient for the operation” lyhyesti tiukan aikataulun puitteissa konferenssin järjestäjille.
Tanskalainen hoitaja piti mielenkiintoisen esityksen CPAP-hoidosta ja käytänteistään omassa sairaalassaan. CPAP-maskin asemesta siellä oli kokeiltu CPAP-huppua. Se on täysin uudenlainen malli perinteisen maskin sijaan ja näytti lähinnä ilmatäytteiseltä muovipussilta. Koekaniineina olleet potilaat ja pari hoitajaa olivat olleet tyytyväisiä mutta vaatinee tottumista ajatukseen.

Sunnuntai oli lyhyempi päivä, päätöstilaisuus alkoi puolilta päivin. Ylipaino on suuri ongelma ja siitä kertoi myös yksi esitys. Se aiheuttaa suuria haasteita potilaiden hoitamisessa anestesian aikana ja sen jälkeen sekä koko terveydenhuollossa. Equadorin sairaalatoiminnasta kertoi hoitaja, jolla oli pitkä työkokemus sieltä. Vaatimattomissa oloissa tehdään mm. lonkkakirurgiaa. Vaikutuksen teki hoitajan into ja omistautuminen työhön. Hän kuului organisaatioon, joka lähettää hoitajia eri maihin. Päällimmäisenä asiana tuli esille kuinka tyytyväisiä voivat potilaat olla vaikka olosuhteet eivät olekaan ensiluokkaisia. Potilasmateriaali on myös erilaista kuin länsimaissa; ylipainoisia, sokeritautia sairastavia ei juuri näy.
Lopetusseremonia oli lyhyt ja tunteikas, järjestäjät olivat liikuttuneita ja osa yleisöstä myös.
Tästä voi päätellä, että päivät olivat onnistuneet.

Paljon syntyi keskustelua eri maiden osallistujien välillä anestesiasairaanhoitajan toimenkuvasta.
Heräämöstä/valvontayksiköstä käytetään nimitystä PACU, joka on oma yksikkönsä ja siellä on omat hoitajansa. Salityöhön vaaditaan oma erikoistuminen ja tutkinto.

Suurimpana antina koimme kokemusten ja ajatustenvaihdon eri maiden hoitajien kanssa. Keskustelua syntyi tietysti myös suomalaisten hoitajien kanssa ja se tuntui niin yksinkertaiselta, kun sai puhua äidinkieltään. Ammattisanaston opiskelu englanniksi onkin tavoitteenamme. Postereita oli monista eri kiinnostavista aihepiireistä.

Lopuksi tahdomme kiittää Anestesiasairaanhoitajien Säätiötä mahdollisuudesta osallistua konferenssiin sekä työnantajan tuesta että kollegojen antamasta avusta.