WCNA 2012 Anne Myllymäki ja Tiina Savolainen

MATKARAPORTTI TIINA SAVOLAINEN JA ANNE MYLLYMÄKI

26.-29.5.2012
SLOVENIA LJUBLJANA

Pääsimme Ljubljanan kansainväliseen anestesiahoitajien kongressiin työpaikkamme monista halukkaista hoitajista. Reissumme alkoi jo 25.5. aamulla aikaisin Rovaniemeltä. Päästyämme perille oli jo iltapäivä ja ihastuimme heti Ljubljanan kauniiseen idylliseen kaupunkiin. Tunnelma oli todella erilainen ja odotukset korkealla itse kongressin suhteen. Tapasimme heti tulopäivänä kollegoita Suomesta ja vaihdoimme ajatuksia.

Lauantaina kävimme ilmoittautumassa ja saimme kongressimateriaalin mukaamme, johon tutustimme jo ennakkoon ja suunnittelimme luennot, mitkä on pakko kuulla. Lauantaina ehdimme toki jo hieman kierrellä kaupungilla ja hankkia tuliaisia kotiin vietäväksi. Illalla osallistuimme tervetuloseremoniaan, missä esiteltiin kaikki 32 maata lippuineen ja edustajineen. Puheita ja esityksiä myös kuunneltiin. Loppuhuipennukseksi kilistimme lasit kuohuvaa coctailillassa.

Sunnuntaina alkoi sitten varsinainen kongressi ja kävimme kuuntelemassa traumaluentoja, joita pitivät ruotsalainen, tanskalainen ja slovenialainen luennoitsija. Luentojen taso vaihteli luennoitsijan kielitaidon mukaan. Pohjoismaalaiset olivat kaikki tosi hyviä luennoimaan ja esitykset olivat mielenkiintoisia. Tauoilla kävimme tutustumassa näytteilleasettajien pöytiin ja syömässä puffetpöydistä, mikä ei kylläkään ollut kovin käytännöllistä. Istumapaikkoja ei ollut tarpeeksi, joten syöminen oli hieman hankalaa.

Kongressin järjestäjät olivat myös järjestäneet mukavan luolaretken Postojnan tippukiviluolille maanantai-illaksi. Aivan mieletön kokemus. Emme edes voineet kuvitella minkälaiseen paikkaan meidät linja-autoilla vietäisiin. Retken jälkeen oli yllätysjuhlat orkestereineen ja tarjoiluineen. Oli mukava ilta ja tutustuimme muiden maiden anestesiahoitajiin.

Päivät kuluivat luennoilla ja vapaa-aikana kiertelimme kaupungilla, emmekä voineet lakata ihastelemasta Ljubljanan kaupungin tunnelmallisuutta. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja huomasimme, että laukut täytyy pakata valmiiksi ennen iltagaalaa, koska lähtö oli todella aikaisin. Iltagaala kruunasi kongressin. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Slovenian järjestäjät näyttivät todella helpottuneilta ja tyytyväisiltä, kun kaikki oli sujunut hienosti.

Lopuksi vielä, opimmeko mitään? Ainakin saimme kuulla asiantuntijoiden luentoja ja niistä jäi pohdittavaa, sillä monia asioita voi esittää monesta eri näkökulmasta. Kulttuurierot voivat näkyä myös anestesiahoitajan työssä. Kiitos, olemme erittäin tyytyväisiä kongressireissun antiin!

T. Tiina Savolainen ja Anne Myllymäki, LKS