WCNA 2012 Marjut Hietikko

Anestesiasairaanhoitajien 10. maailmankongressi Sloveniassa 26.– 29.5.2012

WCNA2012_juliste

Syksyllä 2011 sain kuulla mahdollisuudesta päästä anestesiasairaanhoitajien maailmankongressiin Ljubljanaan Sloveniaan keväällä 2012. Etelä-Karjalan keskussairaalasta oli lähtemässä kanssani Susanna Rantanen ja Kaisa Kaapro leikkausosastolta. Itse työskentelen Päiväkirurgisessa yksikössä. Ilmoittautumiset, lentojen varaukset ja hotellin varaukset teimme vasta helmikuussa. Lensimme Ljubljanaan Pariisin kautta lauantaina 26.5. Hotelli oli Ljubljanan vanhan kaupungin alueella sijaitseva Hotel Antiq, josta olimme varanneet sviitin meille kolmelle. Hotellilta oli noin 15 minuutin kävelymatka kongressikeskukseen.

Kongressi pidettiin kulttuuri- ja kongressikeskus Cankarjev Domissa. Kongressin avajaiset ja tervetuliaistilaisuus lippuseremonioineen pidettiin lauantai-iltana. Osallistujia kongressissa oli noin 1200 ympäri maailman. Sunnuntaina alkoivat itse luennot. Osallistuin aamupäivällä luennoille, jotka käsittelivät leikkaustoiminnan organisointia ja johtamista. Ongelmia tuntuu oleva ympäri maailmaa samoissa asioissa eli potilaan odottelua leikkausosastolle, kirurgia odotellaan, tutkimustuloksia odotellaan jne. Usein tarkkaillaan leikkaussalien aamuisia aloitusaikoja, mutta tärkeämpää olisi katsoa kokonaisuutta eli koko päivän aikana tehtyjen leikkausten määrää ja kokonaisajankäyttöä.

Iltapäivän luennot koskivat uusia tekniikoita ja lääkkeitä. Mielenkiintoinen oli luento, joka käsitteli Xenon-kaasua. Kalleutensa takia se ei kuitenkaan ole saavuttanut suosiota.

Sunnuntai-illaksi olimme varanneet liput retkelle Postojnan tippukiviluolalle. Retkelle lähdettiin heti luentojen jälkeen kello 17.30.

Matka osoittautui todella mielenkiintoiseksi. Tippukiviluola sijaitsi kauniilla paikalla joen rannalla. Luolaan ajettiin ”junalla” noin 10 minuuttia ja sen jälkeen kävelimme luolassa. Näimme myös harvinaisen luolan vedessä elävän ”ihmiskalan” (Proteus anguinus). Meitä odotti myös kuoroesitys. Luolaretken jälkeen ravintolaan oli järjestetty illallinen. Ruokailun jälkeen pääsimme vielä tanssimaan.

Maanantaina aamupäivällä osallistuin vanhusten anestesioita koskeville luennoille. Iltapäivällä Nina Kallio Turun yliopistollisesta sairaalasta piti selkeän ja mielenkiintoisen luennon uudesta rauhoittavasta lääkkeestä Dexmedetomidinesta (Dexdor). Dexdor on käytössä teho-osastolla Turun yliopistollisessa sairaalassa.

Maanantai-iltapäivä jatkui simulaation merkeissä. Aluksi tanskalainen M. Lomholt luennoi perheen kokemuksista elvytyksessä. Perheenjäsen saa olla paikalla, kun omaista elvytetään. Heidän kokemuksensa ovat olleet myönteisiä. Omaiset ovat saaneet omin silmin nähdä tilanteen etenemisen ja mahdollisen potilaan menehtymisen. Sairaanhoitaja on aina omaisen tukena tilanteessa. Omaiset ovat olleet tyytyväisiä. Omaisilla on vähemmän epätietoisuutta ja kysymyksiä jälkikäteen verrattuna aikaisempaan. Simulaatioharjoitus traumapotilaan hoidosta esitettiin iltapäivän päätteeksi.

 

WCNA2012simulaatio

 

Tiistaina aamupäivällä kävin kuuntelemassa luentoja sairaanhoitajien koulutuksesta hallita paremmin potilaiden akuuttia postoperatiivista kipua. Kuuntelin luennot burnoutista ja työtyytyväisyydestä sekä yötyöstä. Ennen kotiinlähtöä ehdin vielä luennoille lasten peri- ja postoperatiivisesta kivusta.

Luento-ohjelma oli tiivis. Luentoja järjestettiin samanaikaisesti kolmessa luentosalissa erilaisista aihekokonaisuuksista. Oli mahdollista osallistua myös eri Workshopeihin päivien aikana. Sunnuntaina oli vaikean ilmatien, maanantaina spinaali/epiduraali workshop ja tiistaina workshop ultraääniohjauksen käytöstä anestesioissa. Susannalla ja Kaisalla oli omat ohjelmat päivien aikana, joten jokainen sai mieleisensä kokonaisuuden. Luentojen perusteella jäi tunne, että suomalainen anestesiasairaanhoito ja potilaiden hoito on korkeatasoista. Käytössä ovat samat tarkkailulaitteet ja menetelmät ympäri maailman.

Kaunis ja aurinkoinen sää Ljubljanassa ja ystävälliset ihmiset saivat meidät iloiselle mielelle pitkistä luentopäivistä huolimatta.

Tiiviin luento-ohjelman takia itse Ljubljanan viehättävään kaupunkiin tutustuminen jäi todella vähäiseksi. Lentomme Helsinkiin Pariisin kautta lähti jo kello 16.05, joten tiistai-iltapäivän päättäjäistilaisuus jäi meiltä näkemättä.

Kiitokset Suomen Anestesiasairaanhoitajien säätiölle myöntämästänne apurahasta. Seuraava Anestesiasairaanhoitajien maailmankongressi järjestetään Tunisian Hammametissa keväällä 2014.

Marjut Hietikko
Päiväkirurginen yksikkö
Etelä-Karjalan keskussairaala

Ljubljana2012_joki