World Congress for Nurse Anesthetists
Ljubljana, Slovenia 26 -29.5.2012
Tiina Saharinen
Laura Ora
HYKS / Töölön sairaala
Kymmenes anestesiahoitajien maailmankongressi järjestettiin Sloveniassa, Ljubljanassa. Sloveniassa asuu yhteensä 2 miljoonaa asukasta ja Ljubljanassa 310 000. Ljubljana on Slovenian pääkaupunki ja suurkaupunki, joka on kuitenkin säilyttänyt pikkukaupungin charminsa. Ljubljanassa on historiallisia aarteita rinnakkain nykyajan mukavuuksien kanssa. Kaupunki tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia. Se pursuaa vanhan ajan charmia ja nykyaikaista tuoreutta, joka näyttää suorastaan säteilevän vilpitöntä vieraanvaraisuutta. Se tekee kaupungista yksinkertaisesti vastustamattoman.
Lensimme Ljubljanaan suoraan Helsingistä kongressia edeltävän päivän aamuna. Kun pääsimme perille, olimme heti myytyjä Slovenian lämmöstä, kauneudesta ja vieraanvaraisuudesta. Ensimmäisenä päivänä meillä olikin aikaa tutustua kohteeseen. Hotellimme sijaitsi aivan vanhan kaupungin kupeessa. Lähdimmekin heti tutustumaan vanhan kaupungin tunnelmaan. Terassit olivat täynnä iloisia ihmisiä ja aurinko paistoi.. Ei olisi voinut paremmin alkaa tämä retki.
Seuraavana päivänä, lauantaina alkoi kongressi ilmottautumisella ja avajais-lippuseremonialla. Tervetuliaispuheen piti tämän kongressin johtaja: Zorica Kardos. Puheet jatkuivat IFNA:n toimesta, jonka jälkeen Polona Selic, (PhD) puhui pitkään ja hartaasti anestesiahoitajien ammatillisesta kehityksestä. Vihdoin pääsimme tervetuliais Cocktail tilaisuuteen, jossa tarjolla oli myös pientä purtavaa ja kuohuviinien lisäksi myös muita paikallisia viinejä. Kongressissa oli yli 800 osallistujaa, 40 eri maasta. Suomalaisia oli 41. Silmäilimme ympärillemme, ja tapasimme suomalaisia kollegoita mm. Tyksista, Lohjan aluesairaalasta, Jorvista ja Lapin keskussairaalasta. Myös muihin kansallisuuksiin loimme kontakteja, mm. Kroatia, Hollanti, Ruotsi, Norja ja tietenkin Slovenia. Näytteilleasettajia näyttelyssä oli yllättävän vähän, kongressin suuruuteen nähden.
Sunnuntaina alkoi sitten luennot, joita oli kolmessa salissa yhtä aikaa. Olimme aluksi aika hukassa kongressikeskuksessa, joka vastasi melkein meidän messukeskusta. Päädyimme kuitenkin oikeaan paikkaan, mihin olimme suunnitelleet menevämme. Luennot käsittelivät Trauma potilaiden hoitoa. Ensimmäisenä luentopäivänä ei meille paljon uutta tullut. Traumapotilaan hoito kun on meille arkipäivää Töölön sairaalassa. Sloveniassa oli tutkimuksen perusteella ruvettu antamaan kaikille ensiapuasemaan tuleville, vuotaville potilaille Caprilon 1g i.v. ennen kuin potilas siirtyy muualle. Traumapotilaita hoidetaan Euroopassa aika samalla tavalla. Aiheita oli laidasta laitaan; Vaikeat leikkaukset; tutkimustietoa käytäntöön, monitorointi suurenriskin leikkauspotilaalla jne. Luennoitsijoita oli Ruotsista, Tanskasta, Englannista, Sveitsistä, Ranskasta ja Sloveniasta. Välillä oli vaikeuksia ymmärtää joidenkin englannin aksenttia, mutta luennot olivat muuten selkeitä ja monipuolisia, sekä aiheeseen sopivia.
Sunnuntai-iltana oli myös järjestetty retki kaikille halukkaille, ja halukkaita oli monta bussillista. Retki suuntautui Postojnan tippukiviluoliin. Tippukiviluolat ovat Euroopan suurimmat. Eli tiedossa oli ehdoton nähtävyys. Luoliin mentiin pienillä ”vuoristorata”- junilla, jonka jälkeen jatkettiin matkaa kävellen. Luolissa oli 8 astetta lämmintä, joten meitä oli ohjeistettu ottamaan mukavat kengät ja lämpimät vaatteet. Aikaa luolareissussa meni reilu tunti, ja loppupuolella Slovenialaiset hoitajat lauloivat kuorossa meille muutaman biisin. What a wonderful world oli yksi. Se oli upeaa ja akustiikka luolassa toimi. Luolaosion jälkeen meillä piti olla joku yhteisruokailu, mutta emme todellakaan olleet varautuneet megabileisiin, jotka olivat meille kaikille yllätys. Alkudrinkiksi oli erilaisia yrttiviinoja/viskejä lämmikkeeksi. Sen jälkeen seisova pöytä, jossa oli kaikkea, mitä ihminen voi toivoa. Ja tietenkin viiniä riitti. (Paikallinen viini oli muuten hyvää). Jälkiruoaksi oli pieniä, erilaisia, suupalan kokoisia leivoksia ja suklaa suihkulähde, jonka ympärillä oli erilaisia hedelmäviipaleita ja mansikoita. Bändi alkoi soittamaan ruokailun lomassa ja ihmiset innostuvat tanssimaan. Se oli mahtava reissu. Kannatti lähteä.
Maanantaina luennot käsittelivät lähinnä vanhusten anestesioita. Vanhusten sairauksien kirjo on suuri ja kipua on välillä todella hankala selvittää, onko kroonista vai leikkauksesta johtuvaa. Muutenkin aihe on erittäin monimuotoinen ja vaikea. Leikkauskomplikaatiot lisääntyy juuri siitä syystä että väestö vanhenee, ongelmat lisääntyy tällä saralla. Myös palliatiivista hoitoa käsiteltiin ja hoidon rajaus on vaikea asia meille kaikille. Iltapäivällä oli workshop, jossa voi harjoitella spinaali- tai epiduraalipuudutuksen laittoa. Esimerkiksi Slovenialaiset sairaanhoitajat laittavat niitä, toisin kun meillä. Mielenkiintoisin luento maanantaina oli suomalaisen Nina Kallion luento Dexdorin käytöstä. Meille lääke on tuttu, mutta oli hyvä kuulla myös muiden sairaaloiden kokemuksia. Ero käytännössä oli, että; ”loudausannosta” ei ole tarpeen antaa, vaikka meillä on ollut tapana.
Tiistaina keskityttiin lähinnä kipuun ja sen eri hoitomuotoihin. Lisäksi kävimme kuuntelemassa luennon I-gel larynxmaskin käytöstä eri tilanteista. Luento oli antoisa ja mielenkiintoinen, vaikka i-gel onkin tuttu meille leikkaussalissa. lltapäivällä oli workshop hermoblokkien pistämisestä ultraääniavusteisesti. Olimme odottaneet kovasti Japanin maanjäristys-luentoa iltapäivällä, mutta suureksi pettymykseksi luennoitsija ei osannut englantia niin hyvin, että olisimme ymmärtäneet juuri mitään.
Tiistaina oli kongressin päätös ja illalla Galadinner. Siellä oli suuret pyöreät pöydät, ja seurassamme istui yksi norjalainen, kaksi ruotsalaista ja kaksi slovenialaista hoitajaa. Kävimme illan aikana keskusteluja mm. hoitajien työnkuvasta eri maissa, palkoista ja muutenkin juttelimme kongressin onnistumisesta. Pohjoismaalaiset eivät myöskään olleet aikaisemmin olleet vastaavassa, eikä myöskään Sloveniassa, joten juttua riitti. Ruoat olivat jälleen hienot ja onnistuneet juomineen ja tansseineen. Ohjelmana paikalliset hoitajat lauloivat. We are the Champions, mikä nostatti tunnelmaa. Onhan se totta. Hoitajien työ on sankarillista joka puolella maailmaa.
Verkostoituminen oli parasta antia kongressissa, ja saimmekin uusia ystäviä kollegoista ympäri maailman. Ehdottoman tärkeää on käydä jatkossakin koulutuksissa, päivittämässä osaamistaan ja oppimassa uutta. Tästäkin jäi paljon tuomista työyhteisöömme. Lentomme takaisin Helsinkiin lähti vasta torstaina, joten teimme kongressin päätyttyä vielä retken Blediin. Se myös Slovenian suosittu nähtävyys. Bled-järvi on Alppijärvien levittymä. Bled-järven vieressä on jyrkkä kalliovuori, jonka päällä on Bled-linna. Linnan muureilta oli aivan mahatavat näkymät.
Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut!!!
Tiina & Laura