aANCC NATIONAL MAGNET CONFERENCE 24.-26.10.2018 DENVER, COLORADO, USA
Outi Kauppi
Hoitotyön kliininen asiantuntija
Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito
Hus
Minulla oli mahdollisuus päästä osallistumaan American Nurses Credetialing Centerin järjestämään vuosittaiseen magneettisairaalakonferenssiin, joka tällä kertaa järjestettiin Denverissä, Coloradossa, Kalliovuorten juuressa. ANCC on American Nurses Associationin (ANA) 1990 perustettu alajärjestö, joka palkitsee sekä yksittäisiä sairaanhoitajia toiminnasta tietyllä erikoisalueella, että terveydenhuollon organisaatioita, jotka tukevat sairaanhoitajien urakehitystä ja hoitotyön laatua positiivisella ja turvallisella työskentely-ympäristöllä. ANCC myös myöntää terveydenhuollon organisaatoille akkreditaatioita, jotka ovat kansainvälisiin kriteereihin perustuvia pätevyyden toteamisia sekä tarjoaa sairaanhoitajille ja terveydenhuollon organisaatioille koulutusta sekä materiaalia, jotka auttavat näiden tunnustusten saavuttamisessa. Tunnustetut organisaatiot esimerkiksi huolehtivat sairaanhoitajien jatkuvasta ammatissa kehittymisestä.
Denverin konferenssi oli järjestyksessä 16. Magneettikonferenssi. Tapahtumat ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja tänä vuonna osallistujia oli yli 10000. Osallistujia riitti Yhdysvaltain yli 4 miljoonasta rekisteröidystä sairaanhoitajasta (RN) sekä lukuisista Magneettistatuksen saaneista sairaaloista, mutta myös ympäri maailmaa olevista terveydenhuollon organisaatioista. Esimerkiksi Iso-Britanniasta, Ruotsista, Japanista ja Saudi-Arabiasta oli kansainvälisiä osallistujia ja tietysti myös Belgiasta, jossa Antwerp University Hospital (UZA), on saanut Magneettisairaalatunnustuksen ensimmäisenä eurooppalaisena sairaalana. Olikin hienoa nähdä myös eurooppalaisia sairaanhoitajia juhlakulkueessa, jossa magneettistatuksen uusineet tai ensimmäistä kertaa saaneet esittäytyivät. Vaikka Magneettisairaaloita on Yhdysvalloissa useita, niin kuitenkin vain 8 % kaikista sairaaloista siellä on saavuttanut tämän statuksen.
HUSista oli mukana useita osallistujia eri tulosyksiköistä, erityisesti Syöpäkeskuksesta, Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksiköstä sekä Sydän- ja keuhkokeskuksesta, jotka ovat HUSin tulosyksiköistä ensimmäisinä hakemassa Magneettisairaala-statusta. Muutkin HUSin tulosyksiköt ovat tämän myötä ottaneet käyttöön magneettisairaalan edellyttämät toimintamallit hoitotyön kehittämisessä, joten itselleni oli erittäin avartavaa myöskin Leikkaussalit, teho- ja kivunhoidon tulosyksikön puolesta päästä kuulemaan korkealaatuisesta hoitotyön kehittämisestä. Myös Kuopion yliopistollisesta sairaalasta oli suomalaisedustajia mukana.
Kaikki yli 10000 osallistujaa olivat samassa tilassa konferenssin avaus- ja päätöstilaisuuksissa sekä palkittujen sairaanhoitajien ja terveydenhuollon organisaatioiden juhlistamis -tilaisuuksissa että yhteisissä luento-osuuksissa, joissa oli esiintyjinä erittäin innostavia sekä myös keskustelua herättäviä puhujia. Jokaisena konferenssipäivänä oli oma keynote-luento, joiden kantavana teemana oli kaikissa sairaanhoitajien jaksaminen työssään, oman asenteen ja oman hyvinvoinnin merkitys sekä asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen. Jatkuvat muutokset ovat tulleet jäädäkseen myös sairaanhoitajien työelämään, ja parhaiten muutoksessa selviää pitämällä huolta omasta fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan sekä asennoitumalla niin, että hyväksyy muuttumisen ja kehittymisen osaksi omaa työtään.
Samanaikaisia valinnaisia luentoja oli runsaasti ja ne olivat aiheiltaan monipuolisia. Vaikka valinta kuunneltavasta luennosta ohjautui oman työn mukaisesti akuuttihoitotyöhön ja teho- ja leikkaussaliympäristöön liittyvien aiheiden mukaisesti, oli silti välillä vaikea valita minne luentosaleista menisi. Sain kuunnella mielenkiintoisia esityksiä erilaisista näkökulmista, joten luulen tehneeni kuitenkin hyviä valintoja. Kaikki esiintyjät edustivat Magneettiorganisaatioita ympäri Yhdysvaltoja.
Ensimmäisenä kuulin informaatikon (medical librarian) esityksen siitä, kuinka sairaanhoitajia perehdytetään käyttämään ja löytämään näyttöön perustuvaa tietoa. Magneettistatuksen hakemisen yhteydessä oli havaittu hoitajien puutteelliset ja vaihtelevat kyvyt hakea tietoa ja ymmärtää, mitä näyttöön perustuva toiminta ylipäänsä on. Myöskään erilaisten näyttöön perustuvien käytäntöjen kehittämisprojekteja ei oltu dokumentoitu ja tietoa niistä oli hankala löytää. Avainkohtia tässä projektissa olivat tietoa etsittäessä kysymyksen tarkka muotoilu niin että oikealaisia tuloksia löytyy, löydetyn tiedon perusteella tehdyt muutosehdotukset sekä muutoksen seurauksena syntyneiden muutosten arviointi. Osallistuneille sairaanhoitajille tehdyn kyselyn perusteella heidän tietonsa ja taitonsa sekä asenteensa näyttöön perustuvan tiedon etsimistä ja käyttöönottoa kohtaan muuttuivat positiivisesti.
Toinen ensimmäisen konferenssipäivän luennoista koski kivunhoitoa ja erityisesti sitä osaa kivun arvioinnista, joka meilläkin jää usein puutteelliseksi: Kivun uudelleenarviointi hoitotoimenpiteen jälkeen. Kyseisessä sairaalassa uusi sähköinen kirjaamisjärjestelmä oli aiheuttanut ongelmia kivunhoidon dokumentointiin ja saman aikaisesti myös potilaiden tyytyväisyys kivunhoitoon oli laskenut. Myös kansallinen opioidikriisi Yhdysvalloissa on aiheuttanut joitakin ongelmia kivunhoidossa, paikoin lääkärit saattavat olla jopa hyvin varovaisia opioidien määräämisessä. Asiassa tehtiin yhteistyötä hoitotyön, lääkäreiden, farmaseuttien, sairaalan johdon sekä IT-osaston kesken esim. erilaisten työryhmien muodossa, jotka ratkoivat ongelmaa A3- lomakkeen mukaisesti ja huomasivat prosessissa alueita, joissa tarvittiin kehittämistä. Oli tärkeää, että kliinistä hoitotyötä tekevät sairaanhoitajat olivat itse mukana kehittämässä tietojärjestelmää, jonka toiminnallisuutta parannettiin mm. muistutusten muodossa. Yllättävää projektin tuloksissa oli, että kun kivun uudelleen arviointi ja sen kirjaaminen lisääntyi sekä potilaiden tyytyväisyys kivunhoitoon parani, niin toisaalta myös heille annettujen/tarvittujen kipulääkkeiden määrä väheni.
Sairaanhoitajien oman hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen teema tuli esille monissa esityksissä. Vuosi 2017 oli ANAn teemavuosi Year of the Healthy Nurse. Chicagolaisen magneettisairaalan projekti alkoi 2016 tehdyn NES (Nurse Engagement Survey) -kyselyn tuloksista, joissa tuli esille sairaanhoitajien työssään kokema stressi. Projektin tavoitteena oli vahvistaa hoitajien palautumiskykyä (resilience) ja henkilökohtaista hyvinvointia, jota varten kehitettiin erityinen toimintamalli, IRBC (Interprofessional Relationship Based Care). Tärkeitä keinoja tiimityössä olivat tiimin jäsenten tunteminen, tiedostaminen stressiä aiheuttavista tekijöistä sekä sosiaalinen tukiverkosto sekä työpaikalla että sen ulkopuolella. Oman asenteen merkitys korostui myös tässä esityksessä: voiko stressin kokea haasteena, voisiko keskittyä omiin vahvuuksiin, voiko toimia ystävällisesti muita kohtaan?
Teksasilaisesta suuresta yliopistosairaalasta tulevat sairaanhoitajat esittelivät ongelman, joka ei onneksi yleensä koske suomalaisia, ainakaan julkisen sairaanhoidon organisaatioita: kirurgit voivat valita mieleisensä sairaalan ja leikkausosaston ja lähteä vieden mukanaan myös suuren määrän potilaita. Heillä oli tämän ongelman myötä kehitetty halukkaille kirurgeille oma tiimi, jossa työskentelivät aina samat instrumenttihoitajat, pienellä varalla esimerkiksi lomien tai sairastumisten varalta. Näyttöön perustuvan toimintamallin pohjalta oli kehitetty mittaristo, jonka jokaisen kohdan täyttyessä päivittäin tiimin työskennellessä, jokainen sai ylimääräisen palkanlisän. Toimintamalli oli osoitettu toimivaksi ainakin osalla kirurgeista, tosin päivystystyöhön tai pienempään sairaalaan se ei ollut sovellettavissa.
Lisää hoitajan hyvinvoinnin merkityksestä kuultiin luennossa moraalisesta stressistä sairaanhoitajilla ja miten se voi mahdollisesti vaikuttaa jopa potilaiden hoidon tuloksiin hoitajien väsymisen takia. Tällaista stressiä voivat aiheuttaa esimerkiksi riittämättömyyden tunne hankalissa potilastapauksissa; esimerkiksi, jos ei tunne pystyvänsä auttamaan potilasta, tai jokin hoitoon liittyvä asia jää vaivaamaan mieltä. Puhujana oli tällä kertaa sairaalapappi teksasilaisesta lastensairaalasta. Kyselyn mukaan jopa 85% hoitajista oli kokenut työssään moraalista stressiä ja 72% ei ollut koskaan saanut koulutusta aiheeseen liittyen. Jopa 49% oli tämän takia ajatellut työnsä jättämistä. Niinpä heille järjestettiin koulutusta muun muassa videoiden muodossa sekä esimerkiksi oppimispolku-tyyppisesti. Intervention jälkeen hoitajat tunsivat tietämyksensä lisääntyneen, saaneensa uusia selviytymiskeinoja sekä olevansa kykenevämpiä tukemaan työtovereitaan vaikeissa tilanteissa.
Olin myös kuuntelemassa luentoa ikääntyneiden sairaalahoidossa olevien henkilöiden deliriumin ehkäisy -projektista, jossa oli mukana vanhusten hoitoon erikoistunut sairaanhoitaja, geriatri sekä vapaaehtoisia henkilöitä. Vapaaehtoiset olivat auttamassa pitämään potilaat ajan tasalla ajankohtaisista asioista tai lähtemällä sairaalassa liikkeelle heidän kanssaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta mahdollinen sairaalahoidon aiheuttama sekavuus voitaisiin estää ennen kotiutusta. Varsinkin hypoaktiivinen delirium saattaa usein jäädä huomaamatta sekä dokumentoimatta.
Eettisiin asioihin erikoistunut sairaanhoitaja (Nurse Ethicist) työnkuvasta kuultiin luennolla, joka kertoi kuukausittaisten keskustelutilaisuuksien järjestämisestä sairaanhoitajille ja heidän tietojensa syventämisestä eettisten ohjeiden osalta. Tarkoituksena oli innostaa hoitajia eettiseen keskusteluun ja lisätä heidän autonomiaansa eettisiin asioihin liittyvien päätösten osalta.
Tehohoidossa käytetystä moniammatillisesta debriefing-keskustelu mallista kuulin myös mielenkiintoisen luennon. Kansasilaisessa sairaalassa oli kehitetty keskusteluja varten lomake, jossa käytiin läpi traumaattinen tapahtuma seuraavien näkökulmien kautta: Johtajuus ja tiimityöskentely, kommunikaatio, ympäristö, protokolla, välineet ja tarvikkeet, lääkitys, ilmatie ja ventilaatio, iv-yhteys, omaiset. Lisäksi voi myös puhua tarvittaessa muista tapahtumaan liittyneistä asioista. Jokaisesta kohdasta täytetään lomakkeeseen asiaan liittyvät onnistumiset sekä mitä olisi parannettavaa. Lisäksi tiimi sai jälkeenpäin sähköpostitse kuulla, mikäli tapauksen vuoksi oli tehty muutoksia toimintaan.
Konferenssin posterinäyttely oli erittäin korkeatasoinen ja monipuolinen, ja mikä parasta jälkeenpäin saatu materiaali sisältää myös kaikki posterit, joten niitä ehtii rauhassa tarkastella myös näin tarvitsematta kuvata kaikkia itse. Mielenkiintoisimpia postereissa mainittuja projekteja olivat omasta mielestäni esimerkiksi painehaavojen ennaltaehkäisyyn sekä kivun ja toiminnallisuuden arviontiin liittyvät kehittämistyöt.
Konferenssin tärkein anti mielestäni olivat erilaiset näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämisprojektit, joissa ongelmat ja käytännön toiminta hoitotyössä olivat pitkälti tutun oloisia ja samoja asioita, joita me tällä Suomessakin käymme läpi. Myös yleinen innostunut ilmapiiri, yhteishenki sekä ammattiylpeys eivät voineet olla tarttumatta jokaiseen osallistujaan ja niitä yritän pitää yllä mielessäni jatkossakin sekä mahdollisesti tartuttaa hieman muihinkin täällä kotoisessa suomalaisessa hoitotyössä.
Haluan kiittää Suomen Anestesiasairaanhoitajien säätiötä saamastani avustuksesta.