Raportti NOSAM- kokouksesta Norjassa Oslossa, 13.-15.9.2019
Markus Sjögren
SASH, hallituksen jäsen
NOSAM yhteyshenkilö
Tänä vuonna norjalaiset isännöivät NOSAM- kokouksen. Kokous pidettiin Norjan pääkaupungissa, Oslossa.
Kokoukseen osallistuivat tänä vuonna:
Therese Jenssen Finjarn , anestesia, ALNSF, Norja
Paula Lykke, teho, NFLIS, Norja
Ann-Charlott Falk, ANIVA, Ruotsi
Dorte Söderberg, anestesia FSAIO, Tanska
Nina Vormslev Lennert, teho FSAIO, Tanska
Markus Sjögren, anestesia SASH, Suomi
Jonleyg Fossabrúgv, teho, Färsaaret
Mildrid á Lógv, anestesia, Färsaaret
Grönlannin sekä Islannin edustajat olivat estyneet tulemaan paikalle. Lisäksi Islannin tehohoitoyhdistys ilmoitti lopettavansa mukanaolonsa pohjoismaisessa yhteistyössä.
Kolmipäiväinen NOSAM-kokous oli minulle ensimmäinen NOSAM-yhteyshenkilö. Päivät kollegojen kanssa olivat erittäin mielenkiintoiset ja avaavat liittyen muiden maiden koulutukseen, jäsenmääriin, koulutuspäiviin sekä maiden välisiin yhteistöihin liittyen. Perjantai ja lauantai kuluivat pääsiassa Norjan sairaanhoitajaliiton hienoissa tiloissa kokoustaen.
Perjantaina kokouksen aluksi kävimme tutustumassa yhteen Oslon alueen yliopistollisista sairaaloista. Ullevålin yliopistollisella sairaalalla on ikää reilut sata vuotta. Kävimme tutustumassa heidän ensiapuyksikköönsä. Heillä vaikutti olevan hyvin toimiva järjestelmä potilaiden kiireellisyyden luokittelussa. Vaikka sairaalalla oli ikää jo runsaasti, etenkin päivystyksen akuuttitilanteita varten varustetut huoneet olivat hyvin käytännöllisiä. Traumapotilaita varten oli oma erillinen huoneensa, jossa oli kerrallaan valmiudet hoitaa kolmea vakavasti loukkaantunutta potilasta. Heti tämän loistavasti varustellun tilan vierestä löytyi angio-huone, jossa oli leikkaussalivalmiudet. Päivystyksessä oli oma sisääntulonsa CBRN-potilaille. Kun olimme vierailulla, niin heillä sattui sopivasti olemaan parhaillaan kyseisten tilanteiden simulaatiot menossa.
Lisäksi pääsimme vierailulle sairaalan anestesiayksikön ylihoitajan Bente Lüdemannin luokse. Hän esitteli meille Oslon alueen sairaaloiden toimintamalleja, henkilöstömääriä, osastoja. Keskustelimme työvoiman saatavuudesta sekä erikoistumisen tuomista hyödyistä palkkauksen suhteen.
KOKOUS
Varsinaisessa kokouksessa keskustelimme muun muassa anestesia- ja tehosairaanhoitajien koulutuksesta. Niin peruskoulutuksesta kuin eri erikoistumisvaihtoehdoista käytiin antoisaa keskustelua. Tapetilla olivat etenkin työehtosopimuksiin ja palkkauksiin liittyvät asiat. Ruotsissa erikoissairaanhoitajista on pulaa ja he ovat saaneet jaettavaksi eri erikoisaloille erityisen kannustusrahan pienentämään pulaa ammattilaisista.
Lisäksi eri maiden hallitus kokoonpanoista, palkkioista, hallituskausien enimmäismääristä keskusteltiin ja vaihdettiin mielipiteitä. Jäsenmaiden edustajat esittelivät jäsenistönsä määriä, jäsenmäärien kasvuennusteita sekä jäsenistölle tarjottujen koulutuspäivien antia. Yhteisenä huolenaiheena kaikilla mailla oli haastavuus saada osallistujia vapautumaan töistään koulutuspäiville.
Maiden jäsenlehdistä vaihdettiin mielipiteitä ja sitä että mihin suuntaan jäsenistölle suunnatut lehdet ovat menossa eri maissa. Tanska on siirtynyt 2019 vuoden lopulla sähköiseen lehteen ja siihen heille on valittu täysin hallituksesta ulkopuolinen toimikunta toimittamaan lehteä.
Sunnuntaina pääsimme tutustumaan Vigelands Parkeniin. Puisto on kuuluisan norjalaisen kuvanveistäjän Gustav Vigelandin mukaan nimetty isokokoinen alue, missä on esillä hänen suunnittelemiaan ja tekemiään patsaita. Suosittelen lämpimästi kyseistä paikkaa: https://www.visitoslo.com/en/product/?TLp=181601
NOSAM kokouksen puheenjohtajana toimi NOSAM-tehtävistä väistyvä Tanskan Dorte Söderberg. Sihteerinä toimi perinteisesti isäntämaan edustaja, tällä kertaa Paula Lykke. Seuraavaksi NOSAM-puheenjohtajaksi valittiin Paula Lykke Norjasta. Jatkossa puheenjohtajana NOSAMissa toimii seuraavan NOKIAS-kongressin järjestäjämaan edustaja.
Seuraava NOSAM-kokous pidetään aiemmin sovitun järjestyksen mukaisesti Suomessa, näillä näkymin Helsingissä kesäkuussa 2020.
NOKIAS
NOKIAS on pohjoismainen teho- ja anestesiasairaanhoitajien kongressi, joka järjestetään joka kolmas vuosi. Järjestelyt hoitaa paikallinen yhdistys ja katto-organisaationa ja apuna on NOSAM.
Tämän vuoden NOKIAS-kongressi järjestettiin Islannissa. Odottelemme lopullista yhteenvetoa kongressista saapuvaksi. Islannissa kongressi saatiin pidetty harvinaisen aurinkoisissa keleissä. Päivillä käytiin läpi kattavasti eri aiheita. Yksi mielenkiintoisimmista kohdistui työssäjaksamiseen, uneen sekä normaaliin elimistön rytmiin.
Seuraava NOKIAS-kongressi järjestetään Norjassa vuonna 2022. Paikkakunta on toistaiseksi avoinna.