Syyskoulutuspäivät 2013, Oulu

Oulun Syyskoulutuspäivät Radisson Blu- hotellilla keräsi ennätysosallistujamäärän, sillä ilmoittautuneita oli 250. Näytteilleasettajia oli 24 ja mukana oli myös Tunisian Maailmankongressin 2014 edustaja sekä Suomen Leikkaussalisairaanhoitajien edustajat. Toista kertaa järjestettiin torstaina rinnakkaisluentoina heräämöluennot ja kuulijat jakautuivatkin hyvin tasaisesti luentojen kesken. Luentojen aiheet olivat eri aihealueilta, mutta osa luennoista tuki hyvin toisiaan.

Heräämöprojektin edistyminen näkyi myös koulutuspäivillä. Heräämöprojektilaiset pitivät koulutuspäivien ohella tapaamisen, jossa valittiin projektllle puheenjohtaja (Jaana Hirvijoki, Oulu), varapuheenjohtaja (Pirkko Rissanen, Oulu), kuluvastaava (Outi Määttä, Rovaniemi), sihteeri/pr-henkilö (Tatu Tiala, Oulu) sekä opinnäytetyövastaava (Laura Hyppänen, Jyväskylä). Näin saadaan projektia eteenpäin ja ollaan jälleen askel edempänä kohti omaa heräämöjaosta.

Koulutuspäivillä pidettiin myös Yhdistyksen syyskokous, jossa valittiin jälleen hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle sekä puheenjohtaja vuosille 2014-2015. Uutena puheenjohtajana aloittaa Anni Saarela Oulusta. Hallituksessa jatkaa Joni Karjalainen (Rovaniemi), Tiina Ilola (Turku), Marja-Liisa Ylitalo-Airo (Turku) sekä Anitta Pirinen (Joensuu). Uusia varajäseniä saatiin kolme ja he ovat Annika Aho-Konttinen (Kotka), Tatu Tiala (Oulu) sekä Sari Pyhälä (Helsinki).

Iltajuhlassa nähtiin Tanssikoulu City Dancen vauhdikas ja taidokas tanssiesitys. Illallisen jälkeen musiikista vastasi bilebändi Inhalation Ten, joka vastasi erinomaisesti yleisön odotuksiin ja sai tanssilattian täyttymään. Inhalation Ten on Oulun Yliopistollisen sairaalan Keskusleikkausosaston  seitsemästä anestesiahoitajasta ja yhdestä anestesialääkäristä koostuva kokoonpano.