NOKIAS 2013

NOKIAS 2013, Kööpenhamina

NOKIAS- kongressi, eli Pohjoismainen teho- ja anestesiasairaanhoitajien kongressi, järjestettiin 19 -21.9. Kööpenhaminassa Tivoli Congress Centerissä. Noin 500 teho- ja anestesiasairaanhoitajaa osallistuivat kongressiin, jonka teema oli ” koulutuksen ja oppimisen tuoma varmuus työskentelyssä”. Suomesta osallistui SASHin hallituksesta allekirjoitettu, Joni Karjalainen ja Petri Koivistoinen. Tehtävämme oli myös tutustua kongressijärjestelyihin seuraavaa NOKIAS- kongressia varten, joka järjestetään Turussa 2016.

Ennen kongressia meillä oli lyhyt NOSAM kokous. NOSAM on pohjoismainen teho- ja anestesiasairaanhoitajien yhteinen yhdistys, jolla ei ole omaa budjettia tai päätösvaltaa kansallisissa kysymyksissä. Hallituksessa on yksi jäsen jokaisesta yhdistyksestä. Tehosairaanhoitajat Suomesta ja Islannista eivät kuulu NOSAMiin. Kokouksessa päivitimme NOSAMin ohjesäännöt. Säännöt julkaistaan verkkosivuilla kun teksti on tarkistettu. Meille esiteltiin myös yhteinen NOSAM-lippu jonka tanskalaiset edustajat olivat hankkineet NOKIAS kongressia varten. Torstai-iltana oli vapaamuotoinen tervetuliaistilaisuus missä saimme tutustua pohjoismaisiin kollegoihin. Petsi Tvørfoss Färsaarilta esiintyi yhdellä laululla jokaisesta osallistujamaasta.

Perjantai alkoi kongressin virallisella avajaistilaisuudella jossa Dorte Söderberg piti tervetuliaispuheen. Hänen jälkeen Richard I Cook (MD. Professor of Healthcare System Safety, Tukholma ) piti provosoivan ja ajatuksia herättävän puheen potilasturvallisuudesta ja check-listin ja läheltä-piti raporttien kyseenalaisesta hyödyistä. Koko ajan haemme tehokkuutta samalla kun leikataan huonokuntoisempia potilaita ja rajoja turvalliselle hoidolle venytetään. Cook ihmetteli, ettei enemmän potilasvahinkoja tapahdu, kun hoidon laatu mitataan ajassa ja rahassa. Potilasturvallisuus ei ole parantunut viiteentoista vuoteen, vaikka on keksitty raportointisysteemejä ja tarkistuskäytäntöjä.

Luennoitsijat tulivat pohjoismaista ja aiheet olivat vaihtelevia. Luennot olivat tutkimuksiin pohjautuvia, mutta käytännönläheisiä. Suomea edusti Katja Heikkinen joka luennoi E-learningista. Kaikilla oli yhdistävänä tekijänä vahva ammattiylpeys. Vaikka meillä Suomessa anestesiasairaanhoidon koulutus ei ole samalla tasolla kuin naapurimaissa, arki näyttää samanlaiselta ja haasteet ovat samoja, eli keskusteluaiheita löytyi.

Luennoista jäi mieleen kaksi aihetta yli muiden. Perjantaina yhteisluennon aiheina olivat elinluovutus ja sen eettiset näkökohdat. Näytettiin elokuva elinluovutuksesta, jossa käytiin läpi koko prosessi perheen näkökulmasta, fiktiivisen tarinan avulla. Elokuvassa esiintyi näyttelijöitä sekä hoitohenkilökuntaa. Elokuvan oli tuottanut dokumenttielokuvien ohjaaja Anja Dalhoff apunaan tehosairaanhoitaja Charlotte Daugbjerg. Elokuvan voi katsoa esim. facebookissa,www.bankendehjerte.dk , ”den ubegribelige død”.

Lauantain yhteisluento käsitteli Utøyan tragediaa ja miten se vaikutti hoitohenkilökuntaan. Kirsti Hordvei kertoi tapahtuman kulusta tehosairaanhoitajan näkökulmasta, miten sairaala valmistautui vastaanottamaan potilaat ja miten he selvisivät raskaasta tehtävästään. Luentoa ei voinut kuunnella liikuttumatta.

Fast track oli yksi ajankohtaisista aiheista. Pernilla Quarfordh Tanskasta esitti tutkimuksen, missä diskusprolapsipotilaat kävelivät leikkaussaliin ja heräämöstä takaisin osastolle. Randomisoitu tutkimus koski 22 potilasta. Potilailla oli lannerangan tasolla prolapsi. Tutkimukseen osallistuneet potilaat mobilisoituivat nopeammin ja kipulääkkeiden tarve oli pienempi. Komplikaatioita ei esiintynyt enempää kuin vertausryhmässä.

Lauantaina päätöstilaisuudessa tanskalaiset Nina Vormslev Lennert ja Dorte Söderberg luovuttivat NOSAM- lipun Suomelle joka on isäntämaa seuraavalle NOKIAS- kongressille 2016. Seremonian jälkeen näytettiin SASHin mainosvideo jonka anestesiasairaanhoitaja Olli Autio oli tehnyt. Päätöstilaisuus oli hyvin vapaamuotoinen ja lämminhenkinen ja innoitti meitä NOKIAS- kongressin suunnitteluun.

Päällimmäisenä kongressi oli antoisa ja toi esille miten paljon yhteistä meillä on pohjoismaiden kanssa.

 

Harriet Ljungberg-Rasmus
SASH, pohjoismainen yhdyshenkilö
NOSAM, hallituksen jäsen