Suomen Leikkausosaston sairaanhoitajien koulutuspäivät 10.-11.10.2013, Levi, Satu Rantanen

Suomen Leikkausosaston Sairaanhoitajien opintopäivät

Kittilä, levi 10 – 11.2013

Saavuin Kittilään Finnairin sinivalkoisin siivin, päivää ennen kongressin alkua.
Majoituimme Levillä Hotelli Panoramassa joka sijaitsee Levin eturinteessä upealla näköalapaikalla.
Kongressi pidettiin Levi Summit keskuksessa joka sijaitsee aivan hotellin vieressä, joten liikkuminen oli
vaivatonta. Todella upeissa puitteissa, hyvin levänneenä oli hieno tunne päästä mukaan opintopäiville, jossa osallistujia oli n. 160 ympäri Suomen maata.

Ohjelma alkoi torstaina 10. 11 avajaisilla. Meidät toivotettiin tervetulleiksi nostalgisen
Tapio Rautavaaran ” Lapin luonto luo outoa taikaa” kappaleen soidessa ja Lapin kaunista luontoa esittävällä filmillä. Kittilän kunnanjohtaja, Fornan puheenjohtaja sekä opinto työryhmän puheenjohtaja
avasivat opintopäivät.

Luennot oli järjestelty kahdessa luento salissa samaan aikaan. Kaikki kiinnostavia aiheita. Väliajoilla kahviteltiin ja tutustuttiin eri yritysten tuotteisiin . Näytteille asettajia oli 29.
Luentosali 1:ssä alkoi Turistin polku jonka minä valitsin:
1. Lapin erityisolosuhteet sairaanhoidon näkökulmasta , ortopedi Juhani Juntunen Lapin keskus-
sairaalasta.
2. Lapin viranomais- ja vapaaehtoisvalmiudet, Annikki von Pandy , SPR valmiuspäällikkö
3. Hypotermian vaikutukset elimistöön leikkaustoiminnan näkökulmasta, Pasi Tuukkanen erikoist.
anestesiologi LKS

Yhdistyksen vuosikokous, jonka jälkeen näimme filmin ”Joulupukin hoitopolku” jossa pukki murtaa lonkkaluunsa ja joutuu leikkaukseen. Hänelle laitettiin leikkaussalissa uusi lonkkaproteesi.

Lounaan jälkeen jatkoimme Turistin polulla:
4. Palo- ja paleltuma vammat Eija Suorsa plastiikkakirurgi LKS
5. Pernavamma tunturissa, kopterilla keskussairaalaan? Kai Suokanerva gastrokirurgi LKS
6. Talvilomasta sairaslomaksi- 3 sekunnissa, Toni Kesti ortopedi LKS
7. Rinnehoitaja osana rinnetraumapotilaan hoitoketjua, Jenni Heinäjärvi lh, sh-opisk.
Luentosali 2:ssa olivat aiheina: Turvallista työskentelyä, ”potkua työhön” ja gynekologiaa Lapissa.
Klo 19 ravintola Oktassa oli illallinen joka oli tosi herkullinen. Ja iltaa jatkettiin hotellimme yläkerrassa
vauhdikkaan orkesterin säestyksellä.

Ohjelma perjantaina 11.11.
Turistin polku jatkui salissa 1, Aiheina:
Lapsituristien käynnit leikkaussalissa Lapin Keskussairaalassa. ”Se oli viimeisellä laskulla”,
Tekniikka perioperatiivisen hoitotyön oppimisen mahdollistajana: Simulaatiot leikkausosastolla,
Perioperatiivisen hoitotyön opiskelua pelaten.

Siirryin saliin 2 jossa aiheina:
Turvallisuus leikkausosastolla: 1. Virhe leikkausosastolla Petri Volmanen THL. Erittäin kiinnostava aihe jossa näimme aluksi filmin. Filmi perustui tosi tapahtumiin Englannissa. Lentokoneen pilottina toimivan miehen vaimo kuoli leikkaussalissa rutiinissa nenäleikkauksessa. Oli rekonstruoitu elvytystilanne. Potilasta ei saatu intuboitua. Salissa oli kokenut henkilökunta joka meni ”lukkoon”. Kokeiltiin eri intubointikeinoja ja jumituttiin tähän eikä ” välitetty” vaikka leikkaussalihoitaja tarjosi trakeostomia välineitä. Kukaan ei ottanut napakasti johtoa käsiinsä. Tämä filmi sai runsaasti keskustelua ja ajatuksia aikaiseksi. Opettavainen tilanne joka voi sattua milloin tahansa jos ei harjoitella runsaasti elvytystä. Jokaisen tiedettävä mitä tehdään ja milloin ja mikä oma tehtävä on. Potilasturvallisuus tärkein asia. jatkuvaa oppimista ja opiskelua oltava jotta tällaiset tilanteet ei toistu. Ehdotettiin että elvytystaulu aina mukaan elvytykseen.

Jatkettiin turvallisuus tekijöillä:
2. Eristykset ja turvallinen suojautuminen, Arja Kähkölä hygieniahoitaja.
3. Leikkausasennot perioperatiivisen hoidon tukena, Arto Särkijärvi LL,LVM, LKS

Seuraavana 1. salissa Kuinka kipua hoidetaan: ”kuuluuko mulle” Akuutin kivun mysteereistä.
Kipush /psykoterapeutti Marja Kiuru.
2. salissa : Välinehuolto tänään.
Päivien päätös ja Opintopäivien 2014 esittely Jyväskylässä.

Lopuksi päätelmäni koulutuspäivästä:
Erittäin hyvin järjestetyt ja toimivat päivät. Lappilaisten ihmisten hyväntuulisuus ja ystävällisyys
saivat hyvän olon itsekullekin. Tärkeä ja kiinnostava ohjelma. Hengenruokaa, rentouttavaa ja ikimuistoista. Hyviä vinkkejä ja oppia ja jaksamista omaan työhön sekä jaettavaksi työtovereille.
Kiitos Anestesiahoitaja yhdistykselle saamastani apurahasta!

Kiittäen
Satu Rantanen
Korvaklinikan leikkausosasto HUS Helsinki 07.11.2013